Kelttinaiset

Johdanto

Vuonna 60 ikeenien (Iceni) kuningatar Boudicca johdatti joukkonsa Itä-Angliaan tunkeutuneita roomalaisia vastaan. Boudican aviomies oli ollut heimon päällikkö, ja miehen kuoltua Boudican tyttäret perivät päällikkyyden isältään. Roomalaiset olivat aloittaneet Brittein saarten valloituksen 40-luvulla, mutta vuonna 60 siellä oli vielä lukuisia itsenäisiä kuningaskuntia. Kun ikeenien päällikkö kuoli, näkivät roomalaiset siinä hyvän tilaisuuden vahvistaa valtapiiriään. Roomalaiset virkamiehet saapuivat ottamaan haltuunsa heimon varallisuuden, ja siinä yhteydessä pahoinpitelivät Boudican ja raiskasivat hänen tyttärensä. Boudican velvollisuus oli kostaa roomalaisille, ja hän nostatti muitakin heimoja kapinaan. Koska Boudicca oli pystyvä nainen ja sotapäällikkö, - hänen nimensä tulee keltin sanasta "bouda" eli voitto - hänet valittiin joukkojen ylipäälliköksi. Kelteille oli luonnollista, että nainen saattoi olla sotilas tai päällikkö yhtä hyvin kuin mieskin, vaikka se olikin harvinaisempaa.

Kreikkalainen historoitsija Dio Cassius kuvaa Boudicaa 150 vuotta myöhemmin näin: "Boudicca oli kuninkaallista sukua ja hänen älykkyytensä oli suurempi kuin tavallisesti naisilla. Hän oli suurikokoinen ja hirmuinen näöltään, pistävä katse ja läpitunkeva ääni. Hänen hiuksensa olivat hyvin vaaleat ja ulottuivat lantiolle, ja hänen kaulansa ympärillä oli suuri kultainen rengas, ja solki piti hänen viittaansa kiinni ja hänellä oli kirjava mekko." Dio Cassius saattoi tässä kuvata pikemminkin roomalaisten yleistä käsitystä kelttinaisista. Kertoivathan kaikki ajan roomalaiset kirjoittajat yksimielisesti kauhistellen, miten suurikokoisia ja pelottavia kelttien ja germaanien naiset olivat. Löytyneiden luurankojen mittaukset osoittavat, että nykyajan mittapuun mukaan kelttinaiset olivat pieniä, keskimäärin 5 cm lyhyempiä kuin nykyajan naiset, ja 10 cm lyhyempiä kuin miehensä. Tosin saman ajan roomalalaisväestö oli pienikokoisempaa.

Boudican kapina sujui aluksi menetyksekkäästi: hänen joukkonsa voittivat useita suuria taisteluja, ja polttivat ja tuhosivat roomalaisten siirtokuntia, näiden joukossa Lontoon. Viimeisessä verisessä taistelussa Boudicca johti noin sadantuhannen miehen (ja luultavasti myös naisen) armeijaa, joka lopuksi hävisi taistelun. Boudicca päätti itse päivänsä.

Boudicca ei suinkaan ollut ainoa tai merkittävin kelttien kuningattarista. Hänen aikalaisensa Cartimandua, brigantes-heimon kuningatar, hallitsi suurta aluetta Englannin pohjoisosissa vuodesta 43 vuoteen 69. Cartimandua, "Kiiltävä Poni", oli liitossa roomalaisten kanssa, mutta toisen brigantes-kuningattaren kerrotaan johtaneen joukkonsa roomalaisten varuskuntaa vastaan ja polttaneen sen. Cartimandua oli voimakastahtoinen henkilö. Hän oli naimisissa Venutiuksen kanssa, mutta erosi, kun roomalaisvastainen mies yritti kaapata häneltä vallan ja kääntyä roomalaisia vastaan. Cartimandua avioitui sitten entisen miehensä autonkuljettajan, ei vaan vaunujenohjaajan, kanssa, joka oli nimeltään Vellocatos.
Alkuun

Kelttien alkuperä ja yhteiskunta

Kelttejä asui tähän aikaan Englannissa, Walesissa, Skotlannissa, Irlannissa sekä nykyisessä Ranskassa. Indoeurooppalaisia kieliä puhuneet keltit saapuivat kaakosta Sveitsin ja Itävallan alueelle, joiden kellomalja- (200-1200 eaa) ja uurnalehto- (1200-650 eaa) kulttuurit lasketaan proto-kelttien nimiin. Kelttikulttuuri levittäytyi nopeasti 600- 400 -luvuilla ennen ajanlaskun alkua ympäri Länsi-Eurooppaa. Koska Eurooppa tällöin oli jo asuttu, valtasivat kelttikielten puhujat aluetta varhaisemmilta maanviljelijöiltä ja myös osin sulautuivat aiempaan väestöön.

Myöhemmin sitten germaaniset heimot ja roomalaiset valloittivat kelttien alueita, ja sekoittuivat näihin. Kelttiläiset kielet säilyivät vain reuna-alueilla kuten Irlannissa ja Bretagnessa.

Keltit olivat monessa suhteessa kehittäneet yhteiskuntajärjestelmänsä ja tieteensä ainakin yhtä korkealle tasolle kuin Roomassa. Löydetty kelttiläinen kalenteri, Colignyn kalenteri, joka on ensimmäiseltä vuosisadalta ennen ajanlaskun alkua, on paljon tarkempi kuin roomalaisten samanaikainen juliaaninen kalenteri. Se synkronoi kuunkierron ja aurinkokalenterin viiden vuoden aikana, käsittäen yhteensä 62 kuukautta, jotka kestivät kukin 29 tai 30 yötä. Tätä paljon varhaisemman tähtitieteen korkeasta tasosta ovat todisteina megaliittihautojen valoaukot. Irlannin Carrowkeelin hautakammio on rakennettu kuusi tuhatta vuotta sitten siten, että kuunvalo osui sisään täsmälleen talvipäivän tasauksen aikaan, ja auringonvalo taas kuukautta ennen ja jälkeen keskikesän. Rakentamisen onnistuminen on vaatinut pitkäaikaista havainnointia, sillä vain kerran 18,6:ssa vuodessa laskeva kuu näkyy tässä pohjoisimmassa kohdassa, jossa se kohtaa horisontin. Kukkulan nimi on Knocknarea eli Kuumäki. Sen kerrotaan olevan tarujen kuningattaren Maeven hautakumpu. Megaliittihaudat on tietenkin rakennettu paljon ennen kelttikautta, mutta jotkut kulttuurin piirteet periytyivät aikaisemmilta väestöryhmiltä kelttikaudelle.

Naiset olivat miesten kanssa tasa-arvoisessa asemassa, minkä todistavat myös säilyneet kelttien lakikokoelmat. Irlannin Brehon lain mukaan naisilla oli täysi perimysoikeus, he saattoivat periä myös kuninkuuden, ja he hallitsivat omaa omaisuuttaan. Naiset toimivat kaikissa ammateissa, myös lääkäreinä, tuomareina, bardeina, pappeina ja opettajina, ja druidisukuihin kuuluvat naiset saivat opetusta kuten miehetkin. Druidit olivat kelttien älymystö, joka toimi tieteen ja uskonnon parissa. Myös avioliitossa naiset säilyttivät oikeutensa, ja he saattoivat ottaa eron miehestään. Kreikan ja Rooman patriarkaaliset kronikoitsijat (Caesar, Tacitus) kauhistelivat kelttinaisten vapauksia, ja levittivät juttuja ylettömästä seksuaalisesta vapaudesta ja hillittömyydestä. Samoin he kertoivat hiuksia nostattavia tarinoita ihmisuhreista - mikä on jokseenkin surkuhupaisaa kaksinaismoraalia, kun muistetaan roomalaisten orgiat, kristittyjen vainot, sirkushuvit ja muut laajamittaiset julmuudet. Valitettavasti keltit itse alkoivat kirjoittaa muistiin historiaansa vasta kristillisenä aikana, joten varhaisimmat tiedot heistä ovat kaikki vihollisten muistiinmerkitsemiä.

Kaledoniassa, pohjoisessa Skotlannissa asui Cruthin-heimo, eli piktit eli kuvilla koristellut ihmiset, joiden kelttiläisyydestä kiistellään, koska piktin kieltä ei ole pystytty sijoittamaan luotettavasti indoeurooppalaiseen kielikuntaan (johon siis kelttikielet kuuluvat). Englantilainen historioitsija Bede (kuoli vuonna 735) raportoi, että piktien kuninkaat ottivat irlantilaisia vaimoja sillä ehdolla, että kuninkuus periytyy äidin suvun kautta. Toisten tietojen mukaan kuninkaaksi valittiin kykenevin päällikkösukuihin kuuluvista ehdokkaista. Tällainen käytäntö on ollut kautta maailman varsin yleinen, ja myöhempi eurooppalainen tapa kruunun periytymisestä vanhimmalle pojalle on poikkeuksellinen.
Alkuun

Naispäälliköt ja johtavat naiset

Ranskasta, Vixistä, on kaivettu esiin huomattavan rikas päällikköhauta, johon on 400-luvulla ennen ajanlaskun alkua haudattu nuori nainen sotavaunuineen. Haudasta on löydetty läpimitaltaan 1,65 m kreikkalainen pronssinen viiniastia, kultainen kaularengas, diadeemi ja muita koruja ja astioita. Arkeologien on ollut tuskallista tunnustaa, että nainen olisi ollut päällikkö, he ovat arvelleet häntä päällikön vaimoksi tai papittareksi. Koska hauta on kaikkein rikkain koko seudulta löydetty, tällaiset tulkinnat herättävät enemmän kysymyksiä: miksi papittaren hautaan olisi laitettu sotavaunut, tai olisiko miespäällikölle valmistettu vaatimattomampi hauta kuin hänen vaimolleen? Tämä hautakumpu ei ollut ainoa laatuaan, vaan myös Englannista ja Tonavan latvoilta on kaivettu esiin naisia, jotka on haudattu vaunujen ja runsaiden metalliesineiden kanssa. Maaliskuussa 1999 löydettiin roomalaiselta hautausmaalta Lontoon Cityn läheltä kivinen sarkofagi, jonka sisällä olevaan lyijyarkkuun on haudattu 300-luvun alkupuolella nuori nainen, jonka mukaan laitetut hautaesineet kertovat, että hän oli aikakautensa merkittävimpiä henkilöitä. Arkeologit pitävät sitä tärkeimpänä roomalaisaikaisena hautana mikä koskaan on löydetty Britanniasta.

Myöhemmiltä vuosisadoilta tunnetaan nimeltä monia kelttikuningattaria, esimerkiksi Onomaris, joka johti kelttejä heidän retkillään Iberiaan. Irlantilaiset lähteet mainitsevat monia kuningattaria, joista Macha Mong Ruadh (Punatukkainen Macha) oli koko Irlannin hallitsija vuosina 377-331 ennen ajanlaskun alkua.

Muista merkittävistä kelteistä mainittakoon Eponina, gallialainen nainen, joka oli saanut nimensä tammajumalattaren Eponan mukaan. Hänen puolisonsa Julius Sabinus, osallistui kapinaan roomalaisia vastaan vuonna 69. Kapinan kukistuttua Sabinus sai roomalaiset uskomaan, että oli tehnyt itsemurhan. Eponina kätki hänet, ja yhdeksän vuoden ajan toimitti miehelleen vaatteita ja ruokaa hänen piilopaikkaansa. Samanaikaisesti hän yritti saada miehelleen armahduksen, matkusti jopa Roomaan sen vuoksi. Lopulta Sabinuksen kätköpaikka tuli ilmi, ja sekä Sabinus että Eponina teloitettiin.

Kreikkalainen historioitsija Plutarkos kertoo galatialaisesta päällikön vaimosta Chiomarasta. Galatia sijaitsi nykyisen Turkin alueella, jonne yksi kelttiheimo oli jostain syystä eksynyt. Hänen miehensä Ortagion oli tolistoboii-heimon päällikkö, joka yhdisti Galatian keltit roomalaisia vastaan vuonna 189 ennen ajanlaskun alkua. Roomalaiset saivat Chiomaran vangiksi, ja eräs sadanpäämies raiskasi hänet. Kun sadanpäämies ymmärsi, että nainen oli korkea-arvoinen, hän vaati tämän mieheltä lunnaat. Ortagion lähetti lunnasrahat, ja ne vaihdettiin panttivankiin erään virran rannalla. Kun sadanpäämies nouti kultaansa, Chiomara määräsi, että häneltä katkaistaan kaula. Miehen pään hän vei aviopuolisolleen. Mies kiitti vaimoaan sanoen: "Nainen, uskollisuus on hieno asia." Vaimo vastasi: "Vielä parempi on, että elossa on vain yksi mies, joka on maannut kanssani."

Plutarkos raportoi myös, että kelttinaiset toimivat usein lähettiläinä ja rauhanneuvottelijoina, esimerkiksi kun Hannibal teki sopimuksen kelttien kanssa marssiessaan heidän maidensa läpi kohti Roomaa. Plutarkoksen mukaan naisten tehtävänä oli usein juuri etsiä sovintoa kelttien neuvotteluissa.

Roomalainen Tacitus julkaisi kaksi kirjaa vuonna 98, toinen niistä oli Germania, kuvaus Reinin itäpuolella (ja siis Rooman vallan ulkopuolella) asuvien kansojen tavoista. Hän kertoo teutonien hallitsijattaresta nimeltä Veleda. Tacitus ilmeisesti sekottaa tässä keltit ja germaanit, sillä Veleda on kelttiläinen nimi joka tarkoittaa selvänäkijää, ennustajaa (gwel= nähdä). Veleda vaikutti keisari Vespasianuksen hallituskaudella (v. 69-79). Tacituksen mukaan Veleda oli neitsyt, joka hallitsi laajaa aluetta Germaniassa, ja jota kunnioitettiin suuresti. Hänet valittiin johtamaan neuvotteluja kahden heimon, tenkterialaisten ja agrippinialaisten välillä. Nainen ei neuvottelujen kuluessa näyttäytynyt heimojen edustajille, vaan hän pysytteli korkeassa tornissa, josta hänen läheinen sukulaisensa välitti Veledan viestit heimojen edustajille.

Mainittakoon, että sana neitsyt ei muinaisessa roomalaisessa tai kreikkalaisessa kielenkäytössä välttämättä viitannut fyysisesti neitseelliseen tilaan vaan se saattoi tarkoittaa naista, jolla ei ollut säännöllisiä sukupuolisuhteita päinvastoin kuin aviovaimolla tai prostituoiduilla.

Gaius Aurelius Diolectian (284-305) oli tavallinen, alhaissyntyinen sotamies, kun hän yöpyi Galliassa majatalossa. Laskun maksamisen aikaan hän yritti kaikin tavoin tinkiä, jolloin emäntä arvosteli häntä saituudesta. Gaius selitti, että hän olisi runsaskätisempi, jos hän olisi keisari. Mihin emäntä, joka oli druidi, vastasi: "Älä siinä naura, Diolectian, sillä kun olet lyönyt villikarjun, sinusta todella tulee keisari." Niinhän siinä kävi. Diolectian kohosi sotilasarvossa, voitti prefekti Arriuksen, jonka lempinimi oli Karju, ja tuli keisariksi.
Alkuun

Papittaret

Naisilla oli merkittävä rooli kelttien uskonnollisessa elämässä sekä jumalattarina että papittarina. Senan saarella Bretagnen rannikolla asui yhdeksän neitsyttä, jotka tunsivat tulevaisuuden ja ennustivat merenkulkijoille. Yhdeksän ja kolme olivat kelttien maagisia lukuja - samoinhan suomalaisetkin uskoivat, että taikoja piti tehdä kolme kertaa kolmesti, ja taudinaiheuttajia oli yhdeksän pahaa henkeä. Kalevalassa sanotaan: "Pohjan akka saattoi sitten Sammon suuren .. yheksän lukon ta'aksi. Siihen juuret juurrutteli yheksän sylen syvähän." Väinämöisen haavan parantaminen, voidetta keitettiin "kolme yötä, kolme päiveä, ja vielä yötä kolme, ynnähän yheksän yötä."

Irlannissa on lukuisia tarinoita oraakkelipapittarista. Samhain-juhlan yönä druidipapitar pystyi kertomaan kaiken mitä kuningaskunnassa sinä yönä tapahtui, ja mitä siitä seurasi koko tulevana vuonna. Druidipapittarilla uskottiin olevan ennustamisen lahjan lisäksi kykyjä nostattaa myrsky, aiheuttaa tauteja ja tappaa vihamiehensä kirouksen voimalla. Tunnettu noita Dalb muutti kolme miestä ja heidän vaimonsa sioiksi, ja Aoife taikoi lapsipuolensa joutseniksi.

Irlantilainen eepos Tain Bo Cuailnge, Cuailngen karjaryöstö, mainitsee nuoren naisen, Fidelman. Fidelma oli juuri palannut druidikoulutuksesta Albionista Englannista, kun Connacht'n kuningatar Medb kysyi häneltä, onko hänellä näkemisen lahja. Fidelma myönsi, että hänellä on tämä kyky, ja ennusti Medb'n tappion taistelussa. Fidelma oli vielä nuori neito. Tarinan mukaan hänellä oli pilkullinen viitta, joka oli kiinnitetty kultaisella neulalla, punainen kirjailtu hupullinen tunika, ja kultasolkiset sandaalit. Hänen otsansa oli leveä, leuka kapea, kulmakarvat pikimustat, ja hänen hienot pitkät silmäripsensä loivat varjon hänen poskilleen. Hänen huulensa olivat purppuranpunaiset, ja hampaat kuin rivi jalokiviä. Hänen keltaiset hiuksensa oli koottu kolmeksi letiksi, joista kaksi oli kiedottu pään päälle ja kolmas ulottui alas lantiolle. Kädessään hän piti kultaista värttinää, ja kaksi mustaa hevosta veti hänen vaunujaan ja hän oli aseistettu.

Merkittävä irlantilainen pyhimys, Pyhä Brigit oli druidisuvun lapsi ja itsekin druidi. Legendan mukaan hän syntyi vuonna 455 merkityksellisesti hetkellä, jolloin hänen äitinsä oli astumassa kynnyksen yli, joten hän ei syntynyt sisällä eikä ulkona. Hänet nimettiin irlantilaisen hedelmällisyysjumalattaren, Brigitin mukaan. Pyhä Brigit kääntyi kristinuskoon, ja perusti ensimmäisen uskonnollisen yhteisönsä korkean tammen varjoon. 1200-luvulla Irlannin historian kirjoittanut Giraldus Cambrensis väitti, että tämä paikka oli ollut druidinaisten koulu jo vuosisatoja.

Pyhän Brigitin päiväksi on valittu aiempi hedelmällisyysjumalattaren juhlapäivä, helmikuun ensimmäinen. Silloin juhlittiin emolampaiden maidon nousua. Uskottiin, että silloin myös "kuningatar palaa kukkuloilta"; kuningatar oli käärmejumalatar, jolle kaikki käärmeet kuuluivat. Käärmeillä on uskottu olevan mahtava elinvoima, niitä pidettiin suorastaan kuolemattomina, koska ne keväällä heräävät eloon horroksesta ja luovat nahkansa. Pyhä Brigit peri monia ominaisuuksia jumalattarelta, joka oli parantamisen, runouden ja taiteiden suojelija. Kildaressa, Brigitin pyhäkössä, oli vaalittu druidien pyhää tulta, jota sittemmin Brigitin nunnat vaalivat, kunnes paavi kielsi sen pakanallisena vuonna 1220. Brigitin luostarissa oli sekä naisia että miehiä, ja myös naiset saattoivat osallistua ehtoollisen jakamiseen, mitä vastaan Rooman kirkko tarmokkaasti hyökkäsi.
Alkuun

Jumalattaret

Kelttien uskonnon keskeinen hahmo oli Maaemo. Maaemo edusti myös kuningaskuntaa, ja kuninkaan ja jumalattaren yhteys oli symbolisesti hyvin tärkeä. Kuninkaan valtaanastumisjuhlassa uhrattiin tamma, jonka lihaa valittu kuningas söi, ja jonka ruhosta keitetyssä liemessä hän kylpi. Näin kuningas rituaalisesti yhtyi jumalattareen, mikä takasi sekä hänen että kuningaskunann hedelmällisyyden.

Vanhan irlantilaisen tarun mukaan kolme jumalatarta, kolme sisarta, pyysivät irlantilaisia kutsumaan maataan heidän mukaansa. Nämä sisaret olivat Eire, Banba ja Fotla. Druidi Amairgen lupasi Eirelle, että maa saisi hänen nimensä. Äitijumalatar kuvataan veistoksissa joskus naiseksi, joka pitää ammollaan valtavaa vulvaansa, tällöin hän on synnyttävä ja tuhoava jumalatar Sheela-na-gig. Vanhaa kelttijumalatarta palvottiin vielä vuoden 1661 aikaan Bretagnessa. Blavet-joen varrella asuvilla maalaisilla oli Groa-hournin patsas, alaston vanha naishahmo, jolla oli liioitellut suuret sukupuolielimet. Sen luona tekivät nuoret naiset lemmentaikoja, ja se suoritti ihmeparannuksia. Piispa määräsi asiasta kuultuaan, että patsas pitää heittää jokeen. Tämä aiheutti suuria onnettomuuksia seudulle, sää kääntyi huonoksi ja seurasi katovuosia. Maalaiset ymmärsivät syyn siihen, nostivat patsaan ylös joesta ja osoittivat sille taas kunnioitustaan.

Tämä ikivanha Maaemon palvonta on säilynyt meidän aikaamme asti Maria-kultin muodossa. Kun ihmiset ovat onnettomia ja sairaita, he eivät yritä lähestyä kaukaista Isä Jumalaa tai hänen kärsivää poikaansa, vaan he etsivät lohtua ja apua kaikkivoivalta, lempeältä äidiltä. Jugoslaviassa, Portugalissa, Espanjassa, Ranskassa ja Italiassa on lukuisia Neitsyen kappeleita, jotka ovat suosittuja pyhiinvaelluskohteita, ja silloin tällöin Neitsyt Maria ilmestyy jollekin hurskaalle sielulle ja suorittaa ihmetekoja. Kristillinen kirkko rakensi järjestelmällisesti kirkkoja Maaemon kulttipaikoille 300- ja 400-luvuilla, ja näin Neitsyt Maria otti Maaemon paikan. Todisteena tästä ovat lukuisat mustat Madonnanpatsaat, mustat kuin maa, esimerkiksi Dijonin Notre Dame kirkossa. Lyonissa, Fouvrièrin kukkulalla, on uusi komea Neitsyt Marian basilika, suosittu turistikohde. Sen sivussa on pieni kappeli, jonka alttarilla on vaatimaton tumma Notre Dame de Bon Conseil. Tämä kappeli täyttyy edelleen pyhiinvaeltajista, jotka tuskin tietävät, että jo kaksi tuhatta vuotta sitten samalle kukkulalle tultiin palvomaan Maaemoa Kybelen hahmossa. Myös ortodoksien Konevitsan ihmeitätekevä Jumalanäiti on tumma kuin maa.

Keltit palvoivat vesistöjä: jokia, lähteitä ja järviä. Monet Euroopan suurista joista ovat saaneet nimensä jumalattarilta: Kelttien alkukotiin liitetty Tonava sai nimensä Danu-jumalattarelta, samoin kuin Don. Pariisin läpi virtaava Seine on nimetty Sequana-jumalattaren mukaan, Boyne Irlannissa Boann'n ja Shannon Sinainn-jumalattaren mukaan. Alppiseuduilla, alueella, josta suuret joet Rein, Rhone ja Tonava saavat alkunsa, on säilynyt runsaasti kelttiläisperäisiä nimiä. Äitijoet olivat kelteille elämän ja terveyden ylläpitäjiä, joille uhrattiin runsaita lahjoja. Thamesin pohjalta on löydetty pääkalloja, miekkoja, kypäriä ja muita uhrilahjoja.

Kelttien naapurikansat: germaanit ja muut

Tacitus, joka läheltä seurasi appiukkonsa toimia Britanniassa ensimmäisellä vuosisadalla, kuvaili myös mantereen kelttejä, germaaneja ja vielä kauempana Rooman rajoilta asuvia kansoja kuten ehkä baltteja ja slaaveja. Tacituksen kuvaukset ovat kiinnostavia, koska arkeologiset löydöt osoittavat niiden olleen tarkkoja ainakin materiaalisten seikkojen suhteen: kuvaus germaanien vaatetuksesta on aivan oikeaan osunut. Tacituksen kertomuksen perusteella germaanit elivät vielä osittain matrilineaalisissa yhteisöissä, joissa eno oli lapsen tärkein miespuolinen omainen. Miehet pitivät sisarten poikia suuremmassa arvossa kuin omia lapsiaan, mutta perintö kulki kuitenkin isältä lapselle. Germaanit olivat yksiavioisia, ja mies maksoi morsiusrahana härkiä, hevosia tai aseita. Uskottomuus oli harvinaista, päinvastoin kuin roomalaisten keskuudessa, eikä vastasyntyneitä ollut tapana jättää heitteille. Tacitus mainitsee nimenomaisesti useaan kertaan, että naiset olivat suuressa arvossa germaanien parissa.

Joidenkin heimojen hän sanoo palvoneen Maaemoa, ja Itämeren rannalla asuneet Aestii palvoivat jumalten äitiä. Näiden naapurustossa asuneet Sithonit olivat vajonneet niin alas orjuuttakin kurjempaan asemaan, että heidän parissaan hallitsevana sukupuolena oli nainen. Suomalainen historiantutkija Tuomo Pekkanen arvelee, että Tacitus tarkoittaisi tällä uskonnollisia menoja johtanutta papitarta samoin kuin joidenkin germaanikansojen yhteydessä. Tacituksen tekstissä ero on kuitenkin selvä: papittaria hän on kuvaillut tyynen rauhallisesti, olivathan he yleisiä Välimerenkin alueella, mutta naista hallitsevana sukupuolena hän kauhistelee. Tacitus mainitsee myös fennit eli saamelaiset antaen heistä seuraavanlaisen kuvauksen: he olivat uskomattoman villejä ja vastenmielisen köyhiä. He söivät villejä kasveja, pukeutuivat nahkoihin ja nukkuivat maassa. Heillä ei ollut taloja, vaan he tekivät maakuoppiin suojan. Naiset metsästivät rinnan miesten kanssa.

Alkuun

Lähteitä:

Lisää tietoa kelteistä ja kelttinaisista on saatavilla runsaasti englannin kielellä. Olen käyttänyt mm. seuraavia lähdeteoksia:

Brenneman, Walter. 1991. Transformation and symbolism in the Irish Celtic and Indo-European cattle raiding myth: a symbolic analysis. Journal of Indo-European Studies 19:73-92

Ehrenberg, Margaret. 1989. Women in prehistory. London: British Museum Publications.

Ellis, Peter Beresford. 1994. The Druids. London: Constable and Co. Ltd

Gimbutas, Marija. 1991. The Civilization of the Goddess. The World of Old Europe. HarperSanFransisco

Manco, Jean. 2015. Ancestral Journeys. London: Thames & Hudsaon.

Pekkanen, Tuomo. 1984. Suomi ja sen asukkaat latinan- ja kreikankielisessä kirjallisuudessa 1000-luvulle asti. teoksessa Suomen väestön esihistorialliset juuret: p. 227-247

Rufus, Anneli & Kristan Lawson. 1991. Goddess sites, Europe. HarperSanFransisco.

Tacitus. Agricola ja Germania. (tämä on myös suomeksi)

Alkuun

Takaisin Naistutkimus -sivulle

Copyright Jaana Holvikivi
Päivitetty: 23 syyskuuta 2019